Kauan kaivattuja kuvia

Ensimmäinen kutomani sukka

Oheisessa kuvassa ensimmäinen koskaan kutomani sukka. Tai toinen. Joka tapauksessa. Kärjen kirjoneulekuvio on kirjasta “Mary Oljen kauneimmat käsityöt”, ristipistoista muunneltu kirjoneuleeksi. Aika hienot ensimmäisiksi, vai mitä?

Lisää tilkkuja

Olen ollut muilla saroilla ahkera, puikoilta on syntynyt tilkkuja enenevässä määrin, NiinaS:n ystävällisesti lahjoittamista langoista. Tein muunnelman ohjeeseen ja rupesin vääntämään tilkkuihin helmineuletta, mutta reunoissa on viidestä seitsemään silmukan levyinen aina-oikein-reunus. Nättiä.

Punaiset säärystimet ja kuminauhaJoululahjatumput

Joululahjoiksi tarkoitettuja säärystimiä ja lapasia en ole vielä ehtinyt päätellä. Päätteleminen on ikävää. Minulla on tälläkin hetkellä käytössä pari villasukkia, joita en ole jaksanut päätellä. Niissä muuten on, ohimennen sanottuna, varressa raitakuviona binääriä :-) Ei kuvia, valitettavasti.

This entry was posted in Life. Bookmark the permalink.

One Response to Kauan kaivattuja kuvia

  1. MysteryKnitter says:

    Tyrmäävän upeaa työtä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>